
|
Skeematerapia |

|
Skeematerapia (tunnelukkoterapia) on uusi, innovatiivinen kolmannen sukupolven integratiivinen terapiamalli, jossa yhdistetään parhaita puolia muista terapiamuodoista. Skeematerapia pohjautuu kognitiiviseen psykoterapiaan ja siihen liitetään behavioraalisia, käyttäytymisterapeuttisia, kokemuksellisia ja vuorovaikutteisia menetelmiä. Skeematerapian keskeinen käsite on haitallinen varhainen skeema (Early Maladaptive Schema, EMS). Se on lapsuudessa tai nuoruudessa opittu haitallinen ajattelutapa, johon liittyy tiettyjä selviytymiskeinoja eli käyttäytymismalleja. Skeematerapiassa tunnistetaan ongelmien ja oireiden taustoilla olevia haitallisia sisäisiä ajattelu– ja reagointitapoja eli tunnelukkoja (haitallisia varhaisia skeemoja) sekä työskennellään niiden muuttamiseksi. Tunnelukot ilmenevät toistuvana tapahtumien kulkuna tai tapana suhtautua muihin ihmisiin ja itseensä. Lue lisää tunnelukoista täältä. Skeematerapian menetelmillä herätetään oivalluksia omien ajatusten ja tunteiden havainnoinnin ja ymmärtämisen kautta. Näin saadaan masentavien ja ahdistavien ajatusten tilalle uudenlaisia myönteisimpiä ajatuksia ja sitä kautta myös positiivisempia tunteita. Skeematerapia alkaa ensikäynnillä, jossa kartoitetaan asiakkaan tilannetta. Käynnin päätteeksi tyypillisesti sovitaan 6-8 käynnin mittaisesta selvittelyvaiheesta. Selvittelyvaiheen tavoitteena on muodostaa yhteinen käsitys siitä, mistä tunnelukoista asiakkaan ongelmat johtuvat sekä käynnistetään prosessi tunnelukkojen avaamiseksi. Selvittelyvaiheen jälkeen voidaan jatkaa muutosvaiheella, jossa keskitytään ydintunnelukkojen työstämiseen niihin erityisesti suunniteltujen työmenetelmien avulla. Skeematerapia kestää lyhytmuotoisena yleensä noin 25 käyntiä. Voimakkaiden skeemojen kanssa työskentely voi vaatia 1-2 vuoden pituisen työskentelyn. Selvittelyvaiheen aikana tapaamiset ovat viikon välein, myöhemmin tapaamisten väliä kasvatetaan 2-4 viikon pituiseksi. Joskus pelkkä selvittelyvaihe on riittävä terapeuttinen jäsentelyapu asiakkaan elämäntilanteen vaikeuksiin. Terapeuttisen keskustelun rinnalla voidaan käyttää kirjallisia, kuvallisia, toiminnallisia ja mielikuvatekniikoita. Lyhytmuotoisen kognitiivisen psykoterapian teho perustuu myös siihen, että terapiaistuntojen välissä tehdään yleensä sekä kirjallisia että toiminnallisia kotitehtäviä, joilla vahvistetaan terapian vaikutusta. Lue lisää skeematerapiasta www.skeematerapia.fi sivustolta. |
|
© 2007 Mentores |